Sivujen toteutus © Anna Karhila/Juoksijain sukutieto 2008
>
Etusivu
Oriit
Siitostammat
Siittolatarvikkeet
Kasvatit
Myytävänä
Uutiset
Pihatto
Laatuheinä
Yhteystiedot

UUTISET


29.1.2012: Mojito (i: Archduke Kemp) kävi Norjan Haarstadissa hakemassa voittorahoja 1.799€ arvosta ajalla 18,5ke. Hienoa!
22.1.2012: Suomalaistunut Ruotsissa syntynyt Mojito (i: Archduke Kemp) aloitti uransa uusista käsistä sitkeällä esityksellä Joensuun raveissa. Se joutui kiertämään kovavauhtisen avauksen kolmannella radalla ja kuolemanpaikalla, mutta sinnitteli lopussa toiseksi aivan voittajan rinnalle.
9.1.2012: Lintan Pysti (i: Huiman Pyste) sooloili varmaan voittoon Killerillä keulajuoksun päätteeksi; 26-avauksen jälkeen loppuaika oli 31,8ake ja palkinto 1.000€. Vasta puoli vuotta sitten uransa aloittanut ruuna on tehnyt huiman nousun sarjoissa ja venynyt jatkuvasti lisää tehtävien koventuessa. Sen uraa on leimannut samanlainen varmuus kuin isällään, 12 starttia on tuonut 8 voittoa, 2 toista ja 2 kolmatta sijaa. Mahtavaa!
9.1.2012: Vielä yksi oriuutinen kaudelle 2012: Huikean uran tehnyt suomenhevosori Huiman Pyste 20,7a 21,9ke 329.058€ 136:35-34-24 on lupautunut kaudella 2012 palvelemaan myös tammanomistajia! Sympaattinen Pyste saapuu meille töihin keväällä. Ori on todella arvokas ja odotettu lisä suomenhevosjalostukseen: se on paitsi varhainen (voitti jo 3-vuotiaana!) ja kestävä (jo 12 kautta absoluuttisella huipulla!), myös täysin erisukuinen (mm. Suikku ja Vokker puuttuvat sen sukutaulusta kokonaan!). "Kirsikkana kakussa" on oriin erittäin lupaavat jälkeläisnäytöt. Huiman Pyste astui uransa alkutaipaleella vuosina 2003-2005 satunnaisesti muutamia tammoja. 6 sen varsoista on kilpaillut, näistä kaksi on tähtiaikaisia kestomenestyjiä: Muiston Hurja 27,4ake 13.020€ 27:8-6-2 ja Lintan Pysti 28,8ake 6.820€ 12:8-2-2! Odotamme innolla kesää hienon oriin kanssa, Pyste jos joku ansaitsisi paljon morsiamia! Oriin esittelysivu julkaistaan mahdollisimman pian. Se astuu edullisin hinnoin: astutusmaksu 150€ (+ ell-kulut, tai siirtona + 50€/lähetys), varsamaksu 650€ (sis. alv).
26.12.2011: Kasvattimme Rim Bay Gabriel palasi sairastauolta suoraan voittajakehään Lahden Tapaninraveissa! Ruuna hallitsi keulajuoksulla lähtöään ylivoimaisesti. Palkinto 1.100€. Hienoa!
23.11.2011: Archie Ride (i: Archduke Kemp) voittoon Vermossa! Ori teki keulasta jäätävän esityksen kovatasoisessa 4-vuotislähdössä ja tienasi komeat 4.000 euroa ajalla 15,0ake.
20.11.2011: Oriidemme esittelysivut ja hinnat 2012 on nyt päivitetty. Suomenhevostilanne ratkeaa vasta myöhemmin.
11.11.2011: Jälleen kovan luokan siitosoriuutinen: Siniverinen Archduke Kemp 11,0a 195.452€ 36:11-9-5 (Express Ride 10,2a - Emilie Cas El 12,8a - Garland Lobell 11,8a) palaa Suomeen 2012, meille Onnelan oriasemalle! Sukuhirmun emä Emilie Cas El 12,8a 332.000€ 55:29-7-6 on täyssisko Andover-, Conway- ja Angus Hallille, ja jättänyt Archduke Kempin lisäksi mm.: Highscore Kemp 09,5a(3), Impressive Kemp 11,3a(3), Daddy Joe 12,4a ja Fabulous Kemp 13,0a(3)... Archduke Kemp on jo osoittanut omankin periyttämiskykynsä. Sen vanhimmat varsat ovat nyt 4-vuotiaita, näistä vain yksi on Suomessa syntynyt: Archie Ride 11,8a(4) 101.573€! Muita menestyjiä ovat mm. Rudwicksquarebarn 13,8a(3) 91.647SEK, Perfect Stranger 14,9a(4) 120.056SEK, Pride Lendalund 15,2a(4), Petrea H 15,4a(4), Pinocchio Day 15,7a(4) sekä 3-vuotiaana kaikki 3 starttiaan voittanut, jo uransa toisessa startissa täyden matkan voltin 15,8 pinkonut lahjakkuus, tamma Burriana. Archduke Kempin ensimmäinen varsinainen Suomen ikäluokka on 3-vuotiaita 2012, joten jännittämistä riittää. Varsoja on jo näkynyt 2-vuotiaana mukavasti opetuslähdöissä, ja Archie Dream suoritti syyskuussa koelähdön hienolla ajalla 20,8. Varauskirja on auki ja oriin esittelysivu julkaistaan mahdollisimman pian. Ori saapuu Suomeen ajoissa keväällä Tanskasta.
11.9.2011: Uusi siitosori Onnelan oriasemalle! Pöytyältä saapui meille Anythings Possible 11,3a $247.131 71:11-9-9 (Sierra Kosmos - Crunchess 13,8a - Prakas). Oriilla on jo loistavat jälkeläisnäytöt sen siitosuran alkuvuosilta USA:sta. Sen jälkeläisiä pienissä Floridan ikäluokissa ovat mm. Railee Possible 09,9a $386.807 33 voittoa sekä monta muuta nopeaa, rahakasta ja kestävää kilpahevosta. Ori itse oli huippukilpahevonen, joka tienasi jo 2-vuotiaana $119.232, vaikka kilpaili yhdessä kaikkien aikojen kovimmista ikäluokista mm. Muscles Yankeeta ja Conway Hallia vastaan. Täten hyvät periyttäjänäytöt eivät tule yllätyksenä. Ensimmäiset Suomessa syntyneet varsat ovat huippuhienoja! Tervetuloa tutustumaan, hienon ja kiltin oriin varauskirja on jo auki! Suosittelemme!
15.8.2011: Rim Bay Vic loisti Lappeenrannan Nuorten sarjassa! Ori kiri viimeisen kierroksen 14-kyytiä ja lopun vielä kovempaa. Tuloksena hieno voitto, 2400 euroa palkintorahoja ja uusi komea volttiennätys 17,7ke. Lahjakas 3-vuotias. Jes!
1.8.2011: Uraansa aloitteleva 3-vuotias kasvattimme Rim Bay Vic otti Kuopiossa helpon voiton ja 500€ ajalla 19,6ke.
18.6.2011: Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, syntyi siitostammallemme Qualinka Shergar Bokosta kauden ainoa ORIvarsa. Kuvankaunis "Onni" on upea punarautias varustettuna runsailla merkeillä. Tätä kannatti odottaa!
18.6.2011: Siitostammamme Samba Hornline lähti Wait Liftingistä kantavana uuteen kotiin Kiteelle. Meille Samba ehti tehdä kaksi varsaa, -09 ison ja oikukkaan tamman Rim Bay Sofi (Keepitinthefamily), ja -10 pikimustan komistuksen, oripojan Rim Bay Goliath (Shergar Boko).
11.5.2011: Siitostammamme Ruth Palema 14,8a varsoi näpsäkän, hyvärakenteisen tammavarsan Exchequerista. Varsa sai nimekseen Rim Bay Frenchy.
1.5.2011: Meillä täysihoidossa asusteleva Sikon Hilu varsoi vapun kunniaksi tammavarsan R.T. Sankarista. Vaalea kaunotar saa nimekseen Sankaritarina.
26.4.2011: B. Vilunki saapui Onnelan oriasemalle jossa sen ensimmäiset tammat jo odottivat sulhastaan. Me kaikki olemme aivan myytyjä, Vilunki on kerrassaan upea ja harvinaisen hienokäytöksinen ori! Yhteinen sävel löytyi kokeiluhyppyjen jälkeen myös pukilla, siittiöt uivat iloisesti mikroskoopin linssin alla ja ensimmäiset tammat siemennettiin heti kuun vaihteessa.
16.4.2011: Siitoskausi on alkanut! Uusi oriimme Wait Lifting on myös saatu opetettua pukille ja sen sperma todettu toimivaksi. Ensimmäiset tammat odottavat jo tiineystarkastusta. Odotettu, upea B. Vilunki saapuu asemallemme pian pääsiäispyhien jälkeen ja on siitä lähtien myös palveluksessanne!
16.4.2011: B. Vilungin sisko, kaksinkertainen ravikuningatar B. Helmiina on aloittanut kautensa vallan loistavasti. Tamma otti Lahden V75-lähdössä jo kolmannen peräkkäisen voiton! Kauden neljä starttia ovat tuottaneet 14.500€ palkintorahoja. Huikea tamma!
5.4.2011: Viime kaudella lähes 30.000 euroa tienannut kasvattimme, tamma Rim Bay Fay avasi uuden kauden mukavalla kolmossijalla Tampereen raveissa. Peukutamme Faylle jälleen menestyksekästä kautta vaikka sarjat ovatkin koventuneet eikä tammahevonen tule enää pääsemään helpolla.
2.4.2011: B. Vilungin 3-vuotiaat pojat Myrskyn Meininki ja Helon Huijari hölkkäsivät hyvällä tyylillä opetuslähtönsä hyväksytysti läpi Lappeenrannan raveissa. Hieno aloitus tässä vaiheessa vuotta ikäluokalta johon kuuluu vain 5 varsaa! Vilunki taitaa olla periyttäjä!
1.4.2011: Meillä täysihoidossa asusteleva 4-vuotias tamma Easy Romance (Victory Cruise) varsoi Holiday Credititistä kauniin tammavarsan jolla on iso tähti päässä ja jokaisessa jalassa "nilkkasukat". Tamma uusitaan Wait Liftingillä.
27.3.2011: Onnelan oriaseman avoimien ovien päivää vietettiin mukavassa säässä ja leppoisassa hengessä. Suuri kiitos talkooporukalle ja runsaalle osallistujajoukolle! Lahjakorttiarvonnan voitti Terhi Simonen-Jokinen Karstulasta. Onnittelut!
26.3.2011: Evitaquer (Exchequer) V75-voittoon Kaustisella! Tamma kehitti "Exchequermaisen" loppukirin kiitäen viimeisen kilometrin aikaan 14,5 ja viimeisen 500m huikeasti 12,2! Palkintorahoja kilisi kirstuun mukavat 3.000€. Onnittelut! Tämä oli jo vuoden toinen 75-voitto eetulaisille tammoille!
23.3.2011: Siitostammamme Ida Q.C. (Buvetier d´Aunou) aloitti varsomiskauden pyöräyttämällä esikoisensa, täpäkän tammavarsan Shergar Bokosta! Uusitaan samalla oriilla.
21.3.2011: 1-vuotiaat kasvattimme osallistuivat Laukaan varsanäyttelyyn. Tamma Rim Bay Premier (Shergar Boko) palkittiin näyttelyn parhaana 1-vuotiaana puhtaalla toisella palkinnolla. "Prinsessa" sai kehuja mm. kauniista rungostaan, hyväasentoisista jaloistaan ja väljistä hyvistä raviliikkeistään. Myös ori Rim Bay Goliath (Shergar Boko) sai aivan asialliset arvostelut ja III+ - palkinnon. Goliath on kasvanut hurjasti korkeutta ja on vielä keskentekoinen erityisesti rungoltaan, mutta lautakunta arvioi senkin hyvätyyppiseksi varsaksi eikä jalka-asennoissakaan ollut suurempaa huomauttamista.
19.3.2011: B. Vilunki kiri ulkoratoja kolmanneksi kovassa seurassa Avoimessa XXVII Sanomalehti Karjalainen -ajossa Joensuussa. Ori tienasi 3.000€ ajalla 25,4ake ja jätti taakseen mm. A.T. Ekon, I.P. Lennon, Saran Salaman, Artturen, Vipanterin, Villexin ja Tementerin.
8.3.2011: AVOIMET OVET ONNELAN ORIASEMALLA SUNNUNTAINA 27.3.2011 KLO 12-16! TERVETULOA! Katso ilmoitus etusivulla.
23.2.2011: Rim Bay Gabriel valloitti jälleen Vermon! Aika 18,4ake ja palkinto 1000 euroa. Upea aloitus uralle!
19.2.2011: Savage´s Thunder (i: Exchequer) piti keulasta komeaan V75-voittoon ajalla 18,3ke! Palkinto 3000€ nosti tamman isänsä rahakkaimmaksi jälkeläiseksi. Hienoa!
2.2.2011: Ainokainen 4-vuotias kasvattimme Rim Bay Gabriel väläytti Vermossa valtavaa kapasiteettiaan. Ruuna otti uransa toisessa startissa kuin leikitellen ylivoimaisen keulavoiton ja 1000€ palkintorahoja komealla volttiajalla 17,9ke. Loistavaa työtä taustajoukot!
1.2.2011: Ruth Paleman tytär Madde Palema jatkoi vahvoja esityksiään sinnitellen Tampereella kuolemanpaikalta kolmannelle sijalle. Aika oli 19,9ke ja palkinto 300€.
25.1.2011: Uusi siitosoriimme Wait Liting kantakirjattiin Ypäjän orinäyttelyssä hyvillä arvosteluilla. Ori sai kehuja mm. hyvistä jalka-asennoista, suorista väljistä juoksuliikkeistä ja hyvästä ajettavuudesta. Uuden kantakirjaussysteemin mukaan se sai mukavat 68 pistettä jääden vain kahden pisteen päähän korkeasta jalostusarvon ennusteesta.
16.1.2011: Siitostammamme Ruth Paleman Ruotsissa syntynyt tytär Madde Palema aloitti uransa parhaalla mahdollisella tavalla. Tamma sinnitteli Seinäjoen raveissa kuolemanpaikalta vahvasti voittoon. Aika 20,8ke ja palkinto 500€.
26.12.2010: Rim Bay Fay hyvä kakkonen Lahden V75-finaalissa! Kerrassaan mahtavan loppukauden on tehnyt tämä ahkera 5-vuotias tamma, jonka voittosumma ylitti jo 50.000 euroa!
22.12.2010: 2-vuotias Rim Bay Vic suoritti koelähdön Kuopiossa aikaan 24,8.
8.12.2010: Rim Bay Fay haki Solvallasta 2.871 euron arvosta kruunuja huikealla 11-vauhtisella loppukirillä joka kantoi toiselle sijalle!
20.11.2010: Rim Bay Fay taas V75-sankarittarena, tällä kertaa Vermossa! Viimeiset 700m 13,4-vauhtia kirinyt tamma paiskasi toisesta ulkoa keulaan 500 jäljellä ja piti lähdön hallinnassaan maaliin asti. Mahtavaa!
13.11.2010: Rim Bay Fay nappasi uransa ensimmäisen V75-voiton Lahdessa! Tamma kiersi kolmatta rataa vakuuttavaan voittoon; kirikierros taittui 14,4-vauhtia. Suoritus palkittiin 3.000 eurolla, aika oli 15,7ke.
10.11.2010: Tarjoamme uusia huippugeenejä kaudella 2011! Asemallamme palvelee siitosuransa 2011 aloittava sukuhirmu Wait Lifting 12,7ake 132.150€ 61:14-13-8, Muscles Yankeen poika Express Riden ja Express Itin siskosta. Suomenhevospuolella taas on uutuutena tarjolla kuvankaunis, nopea B. Vilunki 21,9a 22,4ke 89.100€ 80:15-11-6, nuorena edesmenneen periyttäjäori Vokkerillan poika jonka emälinja hakee vertaistaan. Uusista oreista on tulossa tarkemmat esittelyt sivuillemme lähiaikoina.
10.11.2010: Pahoittelemme pitkää nettisivujen päivityskatkosta (ensin oli tietokoneongelmia ja sitten hevosenhoitokiireitä)! Siitoskausi päättyi 16.9. viimeiseen asiakastamman siemennykseen. Palvelimme lama-ajasta huolimatta taas edellisvuotta enemmän tamma-asiakkaita. Kiitos kaikille hyvästä kaudesta! K.M. Nopsalla siemennettiin 40 tammaa, Linkorilla 17, Shergar Bokolla 11 ja Exchequerilla 14 tammaa.
18.4.2010: Eclair (i: Exchequer) jatkoi siitä mihin viimeksi jäi - nappasi jälleen voiton Lappeenrannan raveista! Voittoaika oli 21,0ake ja palkinto 500€. Tällä kaudella 2 starttia ja 2 voittoa, hienoa työtä!
16.4.2010: 5-vuotias Voskari (i: K.M. Nopsa) suoritti Forssassa koelähdön ajalla 35,7ke.
14.4.2010: Shergar Bokolle syntyi esikoinen, kun Ruth Palema pyöräytti keskellä päivää kauniin tammavarsan. Hieno ja reipas varsa! Kuva varsasta löytyy Shergar Bokon kotisivulta.
14.4.2010: 3-vuotias May Fly (i: Exchequer) suoritti hyvän koelähdön Jyväskylässä aikaan 22,7.
14.4.2010: Rim Bay Fay nousi hyvällä loppukirillä kolmanneksi ja finaaliin Arvid Åvallin Tammaderbyn karsinnoissa Vermossa. Aika 15,9ake ja palkinto 900 euroa. Loistavaa!
12.4.2010: 6-vuotias Nopsan Valotar (i: K.M. Nopsa) lunasti kilpailuoikeuden Oulun koelähdössä tyylipuhtaasti ajalla 42,5.
12.4.2010: Kauttaan aloitteleva Linkori nousi Oulun raveissa vahvasti kolmanneksi 40 metrin takamatkalta ajalla 27,5ke. Palkinto 510€.
11.4.2010: Onnelan oriasemalla vietettiin avoimien ovien päivä mukavassa mutta kuraisessa säässä. Muurinpohjaletut maistuivat ja porukkaa oli taas kivasti paikalla. Arvonnassa voitti 500€ varsamaksulahjakortin Maarit Peuraniemi Jaalasta. Onnittelut!
11.4.2010: Isabelle (i: Exchequer) valloitti Norjan jo toistamiseen viikon sisällä! Voittoon riitti aika 22,5ke ja palkintorahoja ropisi komeat 1.658€. Mahtavaa!
9.4.2010: Jo 3-vuotiaana kohahduttanut Nopsan Nero (i: K.M. Nopsa) aloitti 4-vuotiskautensa upeasti voittamalla kovatasoisen Tapiola Cup - karsinnan Kuopiossa! Voittoaika oli varsan uusi ennätys 33,2ke ja palkinto 1.100€. Onnittelut!
9.4.2010: Bones Baron R (i: Exchequer) kolmas Kuopiossa, aika 20,0ake ja palkinto 210€.
5.4.2010: 4-vuotias Isabelle (i: Exchequer) voittoon Norjassa! Tamma tienasi pääsiäisreissustaan hienosti 1.340€.
4.4.2010: 5-vuotias Nuoralan Ofelia (i: K.M. Nopsa) hyvä kolmas Killerin tammasarjassa! Aika 34,7ke ja palkinto komeat 720€. Hyvä hyvä!
2.4.2010: Rim Bay Fay noudatti Turun raveissa kaavaa "keulaan ja kukat"! Hieno juoksu tuotti tamman tilille 800 euroa ja ajan 17,3ake. Arvid Åvalin Tammaderbyn karsintoja kohti mennään, jes!
29.3.2010: Evitaquer (i: Exchequer) aloitti kautensa Oulun raveissa sijoitumalla heti toiseksi; aika pitkällä matkalla 19,0 ja palkinto 700€. Hienoa!
29.3.2010: Rim Bay Duval sitkeä kakkonen Oulun raveissa jälleen kuolemanpaikalta. Aika 17,2ake ja palkinto mukavat 600 euroa.
28.3.2010: 5-vuotias Kundi (i: K.M. Nopsa) sijoittui Vermon raveissa 240€ arvoiselle kolmannelle tilalle ajalla 35,5ke.
24.3.2010: Perhon Nopsa (i: K.M. Nopsa) toinen Oulun lounasraveissa ajalla 31,9ake, palkinto 300€.
22.3.2010: Topper (i: K.M. Nopsa) oli alkulaukan jälkeen hyvä toinen Lappeenrannassa, aika 30,9ke ja palkinto 600€.
22.3.2010: Eclair (i: Exchequer) aloitti kautensa varmalla voitolla Lappeen raveissa; aika 21,1ake ja palkinto 900€. Hyvä hyvä!
21.3.2010: Rim Bay Duval sinnitteli Ruotsin Bodenissa kuolemanpaikalta urheasti 12.000 kruunun arvoiselle kolmannelle sijalle.
20.3.2010: 4-vuotias kasvattimme Rim Bay Beau avasi uransa voitolla Tampereen paikallisraveissa! Tuoreen ruunan ensimmäinen ennätys luetaan 20,8ke ja voittosumma 100€.
19.3.2010: Savage´s Thunder (i: Exchequer) oli hyvä kolmas Pilvenmäki Specialin karsinnassa, aika 17,3ake ja palkinto 360€.
17.3.2010: Lucas Majami (i: Exchequer) suoritti Vermossa koelähdön aikaan 21,4.
15.3.2010: Disa All Stars (i: Exchequer) palasi Seinäjoen koelähdössä 9 kk tauolta ja lunasti kilpailuoikeuden mukavalla ajalla 19,2. Toivotaan tammalle ehjää ja hyvää kautta.
14.3.2010: Konkari Haaste-Poika (i: K.M. Nopsa) otti jo uransa 17. voiton Vieremällä! Voittoajaksi riitti paikallismittelöissä 33,6ke. Toivottavasti Haaste-Poika etenee taas hyvää vauhtia kohti Kuninkuusraveja!
12.3.2010: 5-vuotiaalla Kuun Kajolla (i: K.M. Nopsa) ei tuore Tampereen voittojuoksu suuremmin painanut jaloissa vaan ori otti Jyväskylän Nuorten Sarjassa komeat kakkosrahat 1.200 euroa ajalla 35,3. Mahtavasti kulkevat TAAS nuoret nopsalaiset!
9.3.2010: 5-vuotias Kuun Kajo (i: K.M. Nopsa) voittoon Tampereella! Oriin ennätys ropisi huimasti lukemiin 35,3ke ja tili karttui 800 eurolla. Hienoa!
7.3.2010: 5-vuotias Nuoralan Ofelia (i: K.M. Nopsa) toinen Mikkelissä, aika 35,1ke ja palkinto 250€.
4.3.2010: Topper (i: K.M. Nopsa) jatkoi hyviä esityksiään tällä kertaa Lahdessa, tuloksena jälleen uusi ennätys 30,0ke ja kolmosrahat 300€.
2.3.2010: 4-vuotias kasvattimme Rim Bay Beau suoritti koelähdön Tampereen raveissa tyylipuhtaasti mukavalla ajalla 21,0. Jännittävä vuosi tulossa, kun Briso Glendoran varsat marssivat radoille!
24.2.2010: Ainokainen 3-vuotias kasvattimme Rim Bay Gabriel juoksi hyvän koelähdön Oulun raveissa aikaan 23,4x. Voltatessa tapahtunut rengasrikkokaan ei suuremmin "jättiläisen" menoa haitannut.
22.2.2010: Topper (i: K.M. Nopsa) toinen Jyväskylässä uudella ennätysajallaan 30,7ke; palkinto 550€.
18.2.2010: Savage´s Thunder (i: Exchequer) taas hurjana! Tamma puristi Lahden raveissa kuolemanpaikalta helppoon voittoon, aika 19,3ke ja ykköspalkinto mukava 1.300€. Mahtavaa!!!
18.2.2010: 5-vuotias Kundi (i: K.M. Nopsa) nappasi hienon voiton ja 800 euroa palkintorahoja Lahden raveissa ajalla 35,6ke. Hyvähyvä!
16.2.2010: 5-vuotias Kuun Kajo (i: K.M. Nopsa) kolmas Tampereella, aika uusi ennätys 38,3ke ja palkinto 240€.
15.2.2010: Työmies Rim Bay Duval kiersi hankalalta 12-radalta vahvasti toiseksi Oulun raveissa, aika 18,5ake ja palkinto 700€.
14.2.2010: Banzai Princess (i: Exchequer) lunasti itselleen kilpailuoikeuden Porin koelähdöstä mukavalla ajalla 21,1.
9.2.2010: Savage´s Thunder (i: Exchequer) toinen Tampereella todella vahvan kuolemanpaikkajuoksun jälkeen, aika 17,6ake ja palkinto 500€.
6.2.2010: Kasvattimme Rim Bay Duval palasi Ylivieskan raveissa 4 kk talvitauolta voittokunnossa! Ori suhahti voltin 6-radalta helposti keulaan ja lopetti rauhallisen matkavauhdin jälkeen hyvällä tyylillä 14-vauhtia. Voittokakku maistui tosi hyvältä pitkästä aikaa. Kiitos Topi, kiitos taustajoukot!
24.1.2010: Excellent April (i: Exchequer) otti Kaustisella jo kauden toisen voittonsa yhtä monessa startissa! Ennätys komistui lukemiin 18,0ake ja tili kasvoi jälleen 500 eurolla.
21.1.2010: 6-vuotias Tuli Nopsa (i: K.M. Nopsa) kolmas Lahdessa, aika uusi ennätys 36,4ke ja palkinto 240€.
15.1.2010: Excellent April (i: Exchequer) voittoon Kaustisella uudella ennätysajallaan 18,8ake; ykköspalkinto 500€.
13.1.2010: Savage´s Thunder (i: Exchequer) pinkoi Vermon V5-lähdössä uudeksi ennätyksekseen 16,4ake. Tamma sai kiritilaa vasta loppusuoran alussa ja nousi 14,0-lopetuksessa vahvasti 400 euron arvoiselle 4. sijalle.
11.1.2010: Bones Baron R (i: Exchequer) kolmas Jyväskylässä, aika 19,2ke ja palkinto 330€.
6.1.2010: Savage´s Thunder (i: Exchequer) taas voittoon Vermossa! Tamma otti 14,5-avauksessa helposti keulapaikan ja hallitsi siitä lähtöä lopettaen viimeisen puolikkaan komeasti 14,5-vauhtia. Kotiinviemisiksi lähti 1.500 euroa palkintorahoja. Loistavaa!
1.1.2010: Onnea ja menestystä uudelle vuodelle 2010!


Uutiset 2007-2009